lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi vuosi, sama (kipuileva) kroppa

Vuoden 2016 viimeinen päivä. Hei, mitä teille kuuluu? Aikamoinen vuosi takana, melkein voisi sanoa että hyvä kun on ohitse. Toivottavasti ensi vuosi on koko maailmalle vähän helpompi.

Ennustan, että huomisesta alkaen (ellei ole alkanut jo?) on jälleen iltapäivälehdet ja naistenlehdet ja -sivustot ja blogit ja ties mitkä muut täynnä "dieettiohjeita" "joulukilojen tiputtamiseen", "unelmavartalon saavuttamiseen" ja muuhun liirumlaarumiin. Olen aina vihannut noita, miksi ihmeessä jouluna syödyistä herkuista pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa tuolla tavalla? Ei mitään järkeä.

Jos mä saisin sanoa/valita, millainen mun unelmakroppani olisi, olisi se jotakuinkin tätä luokkaa:

Mun unelmakroppani olisi terve. Siinä ei olisi fyysisiä sairauksia ja sen immuunijärjestelmä toimisi niin kuin pitäisi (vs. hyökkäisi semmoisia asioita vastaan jotka ei ole pahiksia). Se ei kramppaisi, siihen ei sattuisi, ei kolottaisi, ei särkisi, ei joinakin päivinä tuntuisi täysin uudenlaista kipua paikassa johon ei ole aiemmin sattunut (asia johon nykyään reagoin lähinnä ajatuksella "ohhoh, tää onki uutta, oh well, guess I'll be dealing with this now"), ei toisina päivinä olisi niin paljon särkyä että sikiöasennossakin makaaminen sattuu. Se ei herättäisi mua keskellä yötä särkyihin eikä alkaisi ilkeästi kramppaamaan kesken pitkän kuvauspäivän. Se jaksaisi kuvausjaksot, pitkät päivät, ja stressaavat ajat ilman että tuntuisi siltä että tarvitsee 14h unta vuorokaudessa kyetäkseen kantamaan mut. Se ei suuttuisi mulle, turpoaisi ja pitäisi hirveää mekkalaa söin mitä tahansa - tai vaikka en söisi mitään. Se toimisi niin kuin terveen kropan pitäisi toimia.

Tällaista kroppaa en tule ikinä saamaan (kiitos tämän "krooninen sairaus" tittelin), mutta elän toivossa että ensi vuonna edes nämä päivittäiset nivelkolotukset loppuisi. Siihen tähdäten, uuteen vuoteen marssimme! Älkää ampuko raketteja toistenne silmiin, tai muihinkaan kehonosiin.